Kuinka näkökulma vaikuttaa: sokean henkilön ajatuksia rasismista

Läpi historian ihmisen rotu on ollut seikka, joka on aina ja ikuisesti aiheuttanut konflikteja koska pohjalla on erilaisia ajatuksia. Tommy Edison on sokea mies, joka on pohtinut vastausta ihmisten kysymykseen, kuinka hän käsittää rodun koska ei itse pysty näkemään toisen henkilön ihon väriä.

Edison selittää että hän ei oikeastaan koskaan ajattele rotua elleivät ihmiset erikseen kysy häneltä siitä. Hän pystyy kuvittelemaan että ihmisillä saattaa olla erivärinen iho mutta ei ole todellisuudessa koskaan voinut asiaa omin silmin havaita. Sokeana ihmisenä hän kohtaa toiset henkilöt kuulonsa ja tuntonsa perusteella; niiden merkitys on ihon väriä paljon suurempi.

Edison sanoo, että aivan kuten ihmisen pituus, ihon väri ei määrittele millään tavalla toisen luonnetta. Jos ihmisen seurassa on hauskaa, hän on ystävä. Hän ajatteleekin sokeiden olevan etuoikeutettuja, koska heidän ei tarvitse muodostaa käsitystään muista sen mukaan, miltä nämä näyttävät.

Tuomitsemme helposti muita ihon, vaatetuksen, auton tai muiden vastaavien seikkojen mukaan. Näistä epäolennaisuuksista johtuen olemme usein väärässä.

Edison sanoo unelmoivansa mahdollisuudesta järjestää isot juhlat, joissa kukaan ei näkisi toisiaan; olisi vain mahdollista jutella, nauraa ja tutustua äänen perusteella. Teot ja sanat kuvaavat ihmisluonnetta paljon paremmin kuin mikään muu.